Turhaa ja oikeaa säätämistä
Meillä ihmisillä on omituinen tapa käyttää aikaa epäolennaisiin asiohin. Kun soitin aikoinaan klassista kitaraa, meni valtavasti aikaa oikeiden kielien etsimiseen. Muistanpa aikajakson, jolloin jokainen kitaran kieli oli eri kielisatsista: 1 kieli Hannabachin extra hard tension, 2 kieli Hannabachin hard tension, 3 kieli Savarezin hard tension, 4 kieli D'addarion hard tension, 5 kieli D'addarion extra hard ja 6 kieli D'addarion hard tension.
Varsinkin 3 kieleen tuli etsittyä ja kokeiltua kaikki mahdolliset kielet, se kun yleensä aina sanoi blonk.

Sähkökitarassa pääsi helpommalla, siinä en kokenut tuota kokeilurumbaa niin merkittäväksi, olen lähes poikkeuksetta käyttänty 10-46 settiä. Tosin lukioaikoina yritin tehdä Charvel 3 kitarastani slide kitaraa. Laitoin siihen kierteetöntä kielisettiä, joista 1 kieli oli 0.12 paksu. Aina 3 kielen kohdalla kielet ponnahtivat irti pikavirittimen päästä, Floyd rose vibrasysteemi ei ollut tarkoitettu noin paksuille kielille. Kielen päästään piti leikata se nuppi pois, ja kieli vain 'puristettiin' paikoilleen. Lisäksi väänsin kaulan lähes soittokelvottomaksi.
Onneksi sain sen väännettyä takaisin alkuperäiseen asentoonsa. Siinähän säädettiin ensin kaulan sisällä menevää rautaputkea ja sitten niksautettiin kaulaa siten, että puusta kuului mukavaa ritinää.

Lisäksi tuli kokeiltua eri vahvistimia ja lukuisia lisälaitteita eri asetuksilla, että saisi hyvän soundin. Kauheaa ja aikaavievää säätämistä, eikä koskaan ollut tyytyväinen. Onneksi en paljoa käyttänyt rahaa noihin kokeisiin ja laitteisiin, vaan vaihtelimme niitä lukiokaverien kanssa. Taisin särön ja wahwahin ostaa, ne ovat minulla vieläkin.

Kaikki tuo ihmesäätäminen vei kauheasti aikaa varsinaisilta tärkeiltä asioilta - musiikilta ja harjoittelemiselta.
Millään muulla ei oikeastaan ole niinkään väliä. Musiikki ja harjoitteleminen, ne ovat soittamista eteenpäin vievät ja motivoivat tekijät. Kannattaisi ostaa kohtuullinen kitara ja kohtuullinen vahvistin ja unohtaa turha hienosäätö Jos saa puhtaan soundin ja särön, se riittää. Muu on epäolennaista.

Valokuvauksessa aikaa on mennyt filmiaikana eri kameroiden, objektiivien ja filmi/kehitysyhdistelmien testaamiseen. Koerullan kuvattua se leikattiin esim. 6 ruudun liuskoihin ja sitten kehitetin sen eri kehitteillä.
Kun löytyi suunnileen mieleinen kehityslitku, niin seuraava vaihe oli sitten kehitysajan etsiminen normaalivalotukselle ja ali- ja ylivalotuksellekin, ns n-1, n+1 jne. Ihan turhaa hienosäätöä. Nykyään käytän aina samaa filmiä ja samaa kehitettä. Jos alivalotan rullan heikossa valossa, niin pidennän kehitysaikaa tietyn verran. Aina tulee riittävän hyvä nega, josta riittävän sävykkään vedoksen tai skannauksen tehtyä. Sen sijaan yritän käyttää aikaa tärkeämpiin tekijöihin: sommitteluun, valon käyttöön, mallin ohjaukseen jne.
Digikuvan teknisen laadun saavuttamiseen olen myös käyttänyt turhan paljon aikaa. Nykään ei jaksa tehdä kuin yleensä välttämättömät perussäädöt. Joskus toki tarpeeksi hyviin ruutuihin suunnilleen samat säädöt kuin pimiössä tekisin. Tässä  ystävästäni Harrista kuva, johon olen kohtuullisen tyytyväinen. Kuvan otin Harrin studiossa.

Kuva: Jukka Tuohino