Johann Sebastian Bachin musiikista
Minulle musiikin suurin nimi on ollut aina otsikon
säveltäjä. Muistan kokeneeni vavisuttavan tunnekuohun kuultuani Bachin Toccata
ja Fuuga d-mollin Oulun tuomiokirkossa ollessani toisella luokalla koulumme
vieraillessa kirkossa. En oikein tiennyt, mitä tapahtui, koin vain hirvittävän
tunnekuohun, itkusta iloon, 8 –vuotiaana. Sen jälkeen olen kuunnellut Bachin
musiikkia.
Vaikutus tuntuu yhä samanlaisena kuin silloinkin. On
käsittämätöntä, että lähes jokainen hänen teoksensa virittää tunteille
otollisen olotilan. Musiikissahan on paljon keskusteltu aina siitä, että se
herättää kuulijoissaan tunteita. On kuitenkin niin, että jokaisessa
vastaanottajassa syntyy erilainen tunne. Musiikin tutkijat ovat viisaasti
puhuneet sellaisesta, että musiikki luo
kuulijaan olotilan, joka on otollinen tunteiden kokemiseen. Se on mielestäni
viisaammin sanottu, koska jokainen kuulija kokee musiikin erilaisesti, mutta kokee
kuitenkin. Bachin aikaan musiikissa puhuttiin affektiopista eli musiikilla
pyrittiin herättämään tietty tunne ihmisessä. Tämän Bachin musiikki ainakin
minun kohdallani toteuttaa erinomaisesti.
Bachin musiikissa ei juurikaan ole mieleen jääviä melodioita,
kuten romantiikan musiikissa. Sen harmoniat ovat myös monimutkaisia nykyajan
ihmiskorvalle. On hyvä hieman perehtyä sävellystyöhön ja sen työkaluihin sekä
Bachin työskentelytapaan hänen säveltäessään. Teoria on menetelmä, jolla säveltäjä
työstää keksimäänsä melodiaa tai sävelaihetta. Bachin aikaan näitä olivat esim.
inversio, rapukäännös. Periaatteessa teoriaa voidaan verrata vaikka puutöissä
tarvittaviin työkaluihin. Jos haluaa tehdä jalkalistoja, tarvitsee mittanauhan,
sahan ja joitakin muita työkaluja. Niiden avulla sitten tehdään listat
valmiiksi ja kiinnitetään paikoilleen. Bach oli mestari tässä musiikin
työstämisessä. Tutkijat ovat löytäneet hänen luonnoksiaan fuugan
säveltämisprosessista.
Hän keksii parin mitan pituisen teeman. Sitäkin hän on usein
jo työstänyt paljon, ennen kuin alkaa testaamaan keksimäänsä teemaa. Hän tekee
sille vastaäänen, inversion, rapukäännöksen yms, jos se on duurissa, pitää sen
kuulostaa hyvältä myös molliversiona ja päinvastoin. Esimerkki, jonka itse näin
opiskellessani musiikkitiedettä, oli hyvin paljastava. Hän oli työstänyt teemaa
monta sivua, kunnes totesi, että teema ei ollut riittävän hyvä, että siitä
olisi saanut kokonaisen kappaleen. Vaikka teema kuulosti hyvältä, niin se ei
ollut sellainen, josta olisi saanut kokonaisen fuugan. Samankaltaisia
säveltäjiä (työstävät lyhyestä teemasta esim. sinfonian) ovat mm. Sibelius ja
Beethoven. Heille melodiat eivät tule itsestään ja luonnostaan, vaan he työskentelevät
valtavasti parin lyhyen aiheen parissa, josta säveltäjän käytössä olevien
työkalujen avulla tekevät kokonaisen sinfonian. Esimerkiksi Sibeliuksen vaivattomalta
kuulostavat tunnetut sävellykset ovat
usein vaatineet satojen, jopa tuhansien tuntien valtavan työskentelyn. Kymmenet
luonnokset päätyvät roskakoriin ja kyllähän sitä ilolientäkin on ilmeisesti
jonkun verran kulunut. Osaltani uskon, että kova työ sävellyksen eteen tekee
siitä kuuntelua kestävämmän kuin sellaisesta, joka on sävelletty nopeammin.
Nopealla säveltäjällä tarkoitan esim. Schumannia, jolle kauniit melodiat
tulivat kuin itsestään.
Bachin musiikin suosikkiesittäjäni on pianisti Glenn Gould.
Hän ei käytä soittaessaan pedaalia, jolloin soitto kuulostaa selkeämmältä ja
ilmavammalta. Bachin elinaikanakaan ei pedaalia ollut käytössä, joten miksi
käyttää sitä nykyäänkään kun hänen musiikkiaan soitetaan? Puhun jalkapedaalista,
jonka avulla äänet jäävät soimaan, vaikka sormi nostetaan koskettimelta pois.
Gould oli omalaatuinen nero ja perehtynyt syvällisesti Bachin musiikkiin.
2 kommenttia:
Kun en ole musiikkiekspertti, esitän junttimaisia ajatuksia kirjoituksestasi. Minusta monilla klassisilla säveltäjillä on jokin elämänkuva, jota he koittavat tuoda sävelkielellä esille. Bachista minulle tulee mieleen tasapainoisuus ja suhde johonkin korkeampaan voimaan. Mahler on hirveän traaginen ihminen, Schubert kärsivä ihminen, Vivaldi kepeä, Mozart sosiaalinen, Bruckner muodollinen, Beethooven dramaattinen jne. Muuten valokuvaajatkin monesti hakevat koko elämänsä ajan sitä parasta kuvaa, joka ei koskaan löydy täydellisesti mutta sitäkin pitää alati hakea. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja yksi musiikkikappale ihmisen koko elämänkuvan.
Tottahan tuo on, mitä sanot. Säveltäjä, kuten kuvaajakin, tuo aina tietoisesti tai tiedostamatta omaa persoonaansa tekemisiinsä.
Lähetä kommentti